Alkutaival

Kennelnimen ABENDSTURM sain v. 2011 ja  SPL-kasvattaja  v. 2013 . Olen allekirjoittanut SKL:n kasvattaja sitoomuksen. Ensimmäiset kasvattajakurssit kävin jo vuonna -89  silloisen 1. ja 2. mutta vielä en kennelnimeä hakenut. 

 

Olemme Paula Tainio ja Kari Sankala Kemistä. Paulan koiraharrastus on lähtenyt liikkeelle  v. 1986 kultainen noutaja TVA Jesperin kanssa. Koira saavutti yli 13v iän. Saavutuksina oli Suomen tottelevaisuusvalio ja Pelastuskoiran titteli. Olimme myös VAPEPAN listoilla . Omaa tietoutta täydennettiin tottelevaisuuskoulutusohjaajaksi ja pelastuskoiraohjaajaksi sekä kaikki se kantapään kautta opittu matkan varrelta. 

Karin harrastus alkoi belgianpaimenkoira groendal, Svartskennens Ball-Bearing, Maxin kanssa. Max eli 15v 7kk ikäiseksi ja nukkui pois keväällä 2007. Kilpailulajeina metsäjälki, JK3, tottelevaisuus ja vetohiihto. Näyttelystäkin sertin arvoinen. 

V. 2007 aloitimme yhteisen harrastuksen ja roduksi päädyttiin saksanpaimenkoiraan ja sillä tiellä on sitten oltu. Koiramäärä on vaihdellut jalostustarpeen tai jalostukseen sopimattomuuden vuoksi. Saksanpaimenkoira rotuna oli minulle selviö jo lapsuudesta...isäni oli sotiemme veteraani...niin talvi- kuin jatkosodankin käyneenä...lukuisat kerrat istuin kuuntelemassa tarinoita sotakoirasta, joka rintamalla toimi viestikoirana, etulinjassa kun olivat...ja miten haavoitettunakin se toimitti viestin perille... ensimmäiseksi koirakseni en vielä rohjennut ottaa. 

Kasvattajana tulen kunnioittamaan ratsumestari Max v. Stenhanitzin jättämää perintöä, säilyttää saksanpaimenkoira hyvänä käyttökoirana. Omaan  harrastukseemme sisältyy eri palveluskoiralajit  sekä IPG . Suojelukoe on saksanpaimenkoiran rodunomainen koe  ja  jalostustarkastukseen kuuluu osana rohkeuskoe. Toimimme SPL- Kemin ala-osastossa ja vuosien varrella erilaiset yhdistystehtävät ovat olleet osa harrastustamme. Kennelimme jalostusasioista ja yhteydenotoista vastaa Paula.

Paula Tainio kennel Abendsturm